divider_footer

Paavola kampus / Tiirismaan koulu, Lahti

Alkuperäinen, Arto Sipisen toimiston suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1987 opetusrakennukseksi Lahden aikuiskoulutuskeskuksen käyttöön. Rakennus on suojeltu asemakaavalla.

Aikuisoppilaitoksen muuttaminen yhtenäiskouluksi toi tullessaan suunnittelullisia haasteita, mutta hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa saimme ratkottua pedagogiset ja kaupunkikuvalliset ongelmat ja toisaalta suojeluun liittyvät rajaukset. Tavoitteenamme oli kunnioittaa rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria ja siihen tehdyt muutokset tehtiin rakennuksen materiaalisten ja visuaalisten vaatimusten mukaisesti. Perusparannuksen yhteydessä rakennuksen sisätilat purettiin betonirungolle ja pinnat uudistettiin vanhaa kunnioittaen. Akustisten pintojen uusiminen nuoremman käyttäjäkunnan tuottaman äänimaailman mukaiseksi, oli paitsi rakenteellisesti, niin myös akustisten ratkaisujen vuoksi erittäin vaativa hanke.

Pääaulasta avattiin yhteys viereen rakennettuun uuteen ruokailutilaan ja suureen liikunta- ja esiintymissaliin. Aulatilaa käytetään suurempien liikuntasalissa tapahtuvien tilaisuuksien lämpiönä.

Suojeltujen aulatilojen lisäksi entinen kahvio, auditorio ja luentosali säilytettiin ilmeeltään mahdollisimman alkuperäisessä asussa, vaikka esimerkiksi auditorioon kehitettiin ryhmätyöskentelyyn sopivat tasanteet, jotka voidaan tarvittaessa palauttaa entiseen hahmoonsa. Kahvio muutettiin koulun mediateekiksi, jossa voidaan pitää myös ”kirjastotunteja” niin haluttaessa. Hallinto, ja alakoulu sijoittuvat 1.kerrokseen ja yläkoulu ja luonnontieteet 2.kerrokseen. 3.kerroksessa on muuntojoustavia oppimistiloja entisten toimistotilojen paikalla, vanhimmille ikäluokille.

Rakennuksen sisäpiha muutettiin alakoulun toiminnalliseen käyttöön. Yläkoululaisille rakennettiin uudisrakennuksen eteen ja sivulle toiminnallisesti monipuolinen piha liikunta- ja ikäkausitoiminta-alueineen.
Koko tontti liittyy kaupungin monumentaaliakselin vihreään ja vehreään Kirkkopuistoon. Monumentaaliakselilla sijaitseva vesiallas korjattiin alkuperäiseen asuunsa.

Voimme helposti kuvitella nykyään varsin passiivisen puiston muuttuvan kampuksen opiskelijoiden valtaamaksi viherkeitaaksi / viherakseliksi, joka ulottuu keskustan suuntaan aina Hansa-aukiolle ja pienen puuttoman katkon jälkeen Ristinkirkon ja Malva-taidemuseon puistoon asti. Toisesta päästään reitti jatkuu rinteeseen rakennettujen ”kunto”-portaiden kautta Pyhättömän liikunta-alueelle ja luontoon. Lehmusreitti-luontopolku on helposti myös saavutettavissa.

KUNTA: Lahti
VUOSI: 2023
MUUTA: Uudisrakentamista vastaava peruskorjaus 7120 br-m2, rakennuttaja Hemsö Suomi Oy