Tottelemista ja järjestyksessä pysymistä korostava toimintamalli koulussa johtuu toisaalta kirkollisesta ja toisaalta sotilaallisesta opetustraditiosta, jossa opettaja ja kouluttaja on ehdoton auktoriteetti ja tiedonlähde. Nämä molemmat opettajan ominaisuudet ovat muuttuneet. Nykyään opettaja on lähinnä tiedon pariin opastava valmentaja. Koulun asema pelkkänä tiedon jakajana on jo pitkälti muuttunut kasvattajan tehtävien suuntaan. Sitä se on toki ollut aina, mutta nykyinen elämäntahti vie valitettavasti yhä useammin vanhempien ajan oman ammatillisen tilanteen hallintaan, lasten kasvatuksen jäädessä entistä useammin yhteiskunnan vastuulle. Vanha viisaus: ”Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä” voisi nykyisessä urbaanissa yhteiskunnassa tarkoittaa, että koko yhteisö, johon lapsi kuuluu, on velvollinen katsomaan lapsen parasta. Kaikki aikuiset, omien vanhempien lisäksi isovanhemmat ja naapurit sekä kavereiden vanhemmat, ovat lapsille malleja aikuisesta. Heidän neuvonsa, ohjeensa ja tekonsa ovat toiminta- ja roolimalleja tulevaa elämää varten. Tässä tehtävässä erityisen suuri vastuu on opettajalla ja kouluyhteisöllä. Kykeneekö koulu instituutiona ja fyysisenä ympäristönä olemaan houkuttelevampi kuin lähiöostari tai keskustan tavaratalot, nähdään lähitulevaisuudessa saadessamme lisäkokemuksia uusimmista kouluistamme toiminta- ja oppimisympäristöinä.

Aiemmin koulutilojen keskikäytäväperusrakenne mukaili keisarillisen Suomen kasarmien ja hevostallien ohjeellista järjestelyperiaatetta. Käytävä oli useimmiten luonnonvaloton ja ensisijaisesti rakennuksen sisäistä liikennettä palveleva, akustisesti kaikuva ja laitosmainen tila. Tilojen väritys noudatti silmän optista sietokykyä vähiten kuormittavaa vaalean vihreää linjaa. Tämä sävymaailma on ollut tietoinen valinta, sillä hahmopsykologisesti se rauhoittaa ihmistä tehokkaimmin.

Luokat ovat olleet perinteisesti lukittuja yksittäisiä huoneita, kunkin opettajan ”omia pikkuvaltakuntia”. Tilojen joustamattomuus ja muunneltavuuden puute on osaltaan estänyt opettajien ja oppiaineiden välisen luontevan yhteistyön syntymisen. Myös ruokala ja kirjasto ovat olleet lukittuja tiloja, joiden käyttö on jonkun henkilökuntaan kuuluvan harkinnan varassa eikä läheskään aina vapaasti käytettävissä. Yleensä nämä tilat ovat pinta-alaltaan useita satoja neliöitä ja käytössä korkeintaan pari tuntia päivässä.

Tilallinen ja liikenteellinen ratkaisu perustui tässä mallissa lähinnä siihen, että tietoa on saatavissa lukitun oven takaa, kateederilla seisovalta opettajalta. Oppiminen perustui luokassa tapahtuvaan tiedon jakoon ja tietoa jalosti kukin yksilö itsenäisesti ulkoa oppimalla. Luokan järjestäytyminen on ollut kuvaus ko. opiskelumenetelmästä. Opettajanpöytä on muistuttanut monelta osin saarnastuolia, jossa joku kertoo asioita täyden hiljaisuuden vallitessa. Vain jos kysytään, niin vastataan. Vielä nykyäänkin 2018, uuden OPS:n lähes vastakkaisesta sisällöstä huolimatta näille menneisyyden ajatuksille on edelleen kannattajansa.

Koulutiloja tilataan, suunnitellaan ja toteutetaan valitettavasti edelleen vanhakantaisten ajatusten pohjalta, vaikka opetustoimen ylimmät virkamiehet ja muut opetuksen ammattilaiset haluavat, että koululaitos vastaa mm. yhteiskunnan tietotekniseen haasteeseen. Hallinnon ylimmän johdon tavoite on, että Suomen koululaitos olisi osa maailmanlaajuista ”tiedon-valtatietä”. Koulun tulee kasvattaa kansainvälisiä, tulevaisuuden yritysmaailmaan ja todelliseen elämään suuntautuneita kansalaisia. Koululaitoksen odotetaan löytävän keinot, joilla oppilaat saadaan sitoutumaan kouluyhteisöön. Heidän toivotaan valitsevan itsensä kehittämisen passiivisuuden sijasta. Oppilaiden toivotaan oppivan koulussa kokonaisuuksia, joissa oma – aloitteisuutta ja itsenäistä tiedon etsintää korostetaan opiskelumetodina. Vastaavatko nykyiset edellä esitetyn kaltaiset koulutilat näitä tavoitteita? Ovatko opettajat ja muu henkilökunta valmiita uuden OPS:n mukaisiin toiminnallisiin ja niistä johtuviin tilallisiin muutoksiin?

Koulutilojen uudistuminen näiden tavoitteiden mukaiseksi asettaa koulun tilasuunnittelulle aivan uudet lähtökohdat. Tilojen tulee tukea opetustoimintaa ja tarjota uusia tapoja lähestyä kulloistakin opetustilannetta. Tutkimusten mukaan oppisisältöjen omaksuminen onnistuu parhaiten niissä kouluissa, joissa on käytössä useampia erilaisia tapoja tarjota opetusta. Oikein suunnitellut, käyttäjää usealla eri tasolla palvelevat tilat ovat modernia ja tulevaisuuteen katsovaa koulutilojen suunnittelua. Koulutilojen ja uusien opiskelumetodien välisen suhteen tulee olla toisiaan tukeva. Hyvä tila tukee oppimistapahtumaa ja toisaalta oppimistapahtuman vaatimusten tulee ohjata tilasuunnittelua. Tämä pakottaa suunnittelijat jatkuvaan tuotekehitystyöhön tulevaisuuden koulun tilojen, toimintojen ja esineympäristön tunnistamiseksi. Tilojen tutkiminen tähtää erilaisten toimintaympäristöjen tilapedagogiikan löytämiseen. Tiloilla, väreillä, valolla, äänimaisemalla, tuoksuilla ja esineympäristöllä on opetustehtävä yhtä lailla kuin aikuisilla ihmisillä, jotka kouluyhteisössä toimivat tai vierailevat. Olivatpa aikuiset opettajia tai muuta henkilökuntaa, oppilaiden vanhempia tai ruokailemassa käyviä naapuruston vanhuksia, niin he ovat oppilaiden roolimalleja aikuisista ja edustavat hajautettua asiantuntijuutta. Se tulisi saada kanavoitua mahdollisimman monella eri tasolla kouluyhteisön ja koululaisten hyväksi. Kussakin luokassa on kullakin lapsella vanhemmat, joilla on ammatillista tietoa ja taitoa sekä elämänkokemusta muillekin jaettavaksi – kuin pelkästään omille lapsilleen.

Tulevaisuuden koulun tärkeä tehtävä on opettaa sosiaalisuutta, yhteisöllisyyttä ja kansalaisyhteiskunnan jäsenyyttä. Avoimuus sekä välitön mielipiteen ja tiedon vaihto ovat normaalia kommunikaatiota toisaalta yksilöiden välillä ja toisaalta yksilöiden ja tietokantoja ylläpitävien instituutioiden välillä. Koulu voi olla tietoa käyttävän yksikön lisäksi myös tietoa jalostava, luokitteleva ja sitä omiin tietokantoihinsa säilövä organismi. Koululla tulee olla tutkivan oppimisen periaatteita painottavia toimintamalleja. Saavutetut tulokset ovat seuraavien oppilaiden käytettävissä ja jalostettavissa edelleen. Näiden ominaisuuksien ja vaatimusten toteuttaminen tarkoittaa tilallisesti ja toiminnallisesti koulurakennuksessa avoimuutta ja läpikuultavuutta sekä uusia tiloja, joita nykyisissä huonetilaluetteloissa ei edes mainita. Pienoislaboratoriot, editointitilat, demonstraatiovitriinit esioppimistapahtumaa varten tai verkkoon liittymisen sallivat ryhmätyöskentelypisteet ympäri rakennusta antaen oppimiselle ja opettamiselle aivan uusia ulottuvuuksia verrattuna lukittuihin luokkiin keskikäytävän varressa.

Koulurakennuksen tilojen järjestely aineryhmittäin tai eri aineita keskenään hyödyttäviksi synergisiksi kokonaisuuksiksi vaatii suunnittelijoilta syvällistä perehtyneisyyttä ja uusien tilojen toiminnallisen ja visuaalisen jäsennöinnin uudelleen arviointia. Perussommittelussa ei voidakaan lähestyä tilallisia ongelmia pelkkinä visuaalisina kysymyksinä, vaan pedagoginen sisältö on koulurakennuksessa jäsennöinnin keskeisin vaatimus.

Kunkin koulun valitsema pedagoginen linjaus ja tietotekniset ratkaisut vaikuttavat tilojen toiminnallisissa ja tilallisissa ratkaisuissa. Parhaimmillaan ne näkyvät onnistuneina kokonaisuuksina hyvän ja tehtäväänsä herkistyneen suunnittelun tuloksena.

Tällaiset ajatukset tuntuvat yleensä vasta valmistuneista opettajista varsin luontevilta ratkaisuilta, joita he ovat jo opiskelunsa yhteydessä voineet käytännössä kokeilla. Vanhakantaisemmin opettamiseen suhtautuvat opettajat ovat saattaneet kokea uudet toimintamahdollisuudet aluksi uhkana. Oivallettuaan uudet toimintamallit vaihtoehtoina tai mahdollisuuksina uutuuden pelko on vähitellen hälvennyt ja epäily muuttunut kiinnostukseksi ja uskallukseksi kokeilla.

Samoin uusi ajatus koko kouluyhteisön henkilökunnasta aikuisten mallina ja lasten opettajina on ohjannut perinteisen opettajanhuoneen häviämiseen. Nykyään puhutaan henkilökunnan tiloista sosiaalitiloineen ja kahvioineen. Kouluyhteisön aikuiset päättävät yhdessä, miten tiloja käytetään ja miten suhtaudutaan elämään koulun tiloissa. Kaikkien henkilöstöryhmien tapaaminen ja toisensa tuntemaan oppiminen on keskeinen tekijä tilojen toimivuuden ja koko yhteisön viihtyvyyden kannalta. Koulutilat on tarkoitettu käytettäväksi mahdollisimman moniulotteisesti ja luovasti. Tähän tavoitteeseen päästään hyvällä yhteishengellä ja yhdessä asetetuilla tavoitteilla. Tilojen jäsentelyn tulee tukea tätäkin toimintamuutosta.

Tulevaisuuden vaatimusten mukaisesti suunnitellut koulurakennukset tukevat fyysisellä olemuksellaan ja toiminnallisella rakenteellaan YHTEISÖLLISEN OPPIMISEN tavoitteita ja tarjoavat mahdollisuuksia TUTKIVALLE OPPIMISELLE. Rakennusten ratkaisut antavat luontevan mahdollisuuden ympäröivän yhteiskunnan osallistua koulun toimintaan ja tarjota HAJAUTETUN ASIANTUNTIJUUDEN koulun palvelukseen. Rakennusten AVOIN JA MUUNNELTAVA OPPIMISYMPÄRISTÖ takaa mahdollisimman joustavan, muuntuvan ja viihtyisän työvälineen opettajille ja oppilaille. Oikeat tekniset ja tilalliset ratkaisut antavat mahdollisuuden henkiselle VERKOTTUMISELLE ympäröivään yhteisöön ja edelleen koko ”maailman kylään”. Ne ovat väline vuorovaikutteisen toimintamallin oppimiselle. Koulurakennusten tilaratkaisujen tulee tukea ja itseohjautuvuuteen perustuvien opiskelumallien käyttämistä, olipa kyseessä uudisrakennus tai saneeraus. Koulujen tietoteknisen varustelun ja erilaisten taloteknisten järjestelmien avulla koulut voivat alkaa toimia uusilla ja joustavammilla ja käyttäjäystävällisemmillä periaatteilla.

Oppiminen tulevaisuuden langattomissa ympäristöissä vapauttaa työskentelyn kouluissa vielä toistaiseksi tuntemattomaan suuntaan. Tietotekniikka on jo nyt kiinteä osa kaikkien oppiaineiden nykyisyyttä. ATK-luokat muuttuvat normaaleiksi opetustiloiksi tai ”surffi-baareiksi”, koska lapset tutustuvat jo kotona, leikkikoulussa ja esikoulussa erilaiseen tietotekniseen materiaaliin.  Mediateekit ja / tai digitaaliset tietokannat ja oppimismateriaaliportaalit avaavat perinteisemmän ja futuristisemman mahdollisuuden toimia. Ne avaavat jännittäviä mahdollisuuksia liittyä tietoverkkojen välityksellä maailman laajuiseen virtuaaliseen ”tieto, taito ja kokemusavaruuteen”. Nykysovellutuksena videokameroiden ja dataheitinten avulla kuka tahansa maailman huippuluennoitsija voi olla tiedonjakajana koululaisille. Hieman futuristinen, mutta lähitulevaisuudessa käytettävissä oleva vaihtoehto hologrammiluennoista siirtää luennoitsijan tai esiintyjän kolmiulotteisen persoonallisen esityksen koko koulun tai auditorioon ryhmittyneiden suuropetusryhmien koettavaksi. Enpä yllättyisi pedagogisena sovelluksena, jos englannin kielen erikoisvierailijana olisi nuorison jumaloima idoli, jolla olisi jotain hyödyllistä ja älyllistä sanottavaa kielitaidon edistämiseksi tai esittäisi lapsille vetoomuksensa huumeita vastaan. Eipä olisi hassumpaa, jos vastaleivottu Nobelisti esittelisi reaaliajassa oman biologisen oivalluksensa kunkin aikavyöhykkeen koululaisille interaktiivisena tapahtumana.

Tekoälyn ja täysin virtuaalimaailmaan perustuvan koulun saatamme jo nähdä kolkuttelevan ovillamme. Näiden käsitteiden taakse kätkeytyy mielestämme taas kerran mieluummin mahdollisuuksia kuin uhkia. Erilaisia sovelluksia ja kokeiluja näistäkin aiheista on jo olemassa ja ne ovat tavalla tai toisella sovellettavissa myös oppimisympäristöihin. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.

Nykyisten koulutilojen keskimääräinen käyttöaste on Suomessa n. 19%. Samaan aikaan pohditaan kylissä, kunnissa ja kaupungeissa nuorisotilojen ja eri ikäisille tarkoitettujen harrastustilojen puutetta. Koulu tulee suunnitella tiloiltaan ja tunnelmaltaan siten, että koulu voi taas olla kylän tai kaupunginosan monipuolinen toiminnallinen ja henkinen kulttuurikeskus. Sen tilojen tulee toimia normaalin päiväohjelman lisäksi oppimis- ja viihtymiskeskuksena alueen kaikenikäisille ihmisille. Koulutilojen joustavuus ja muuntuvuus on asetettu uusissa OPS:ssa erääksi koulutilojen suunnittelun keskeisimmistä vaatimuksista nyt ja tulevaisuudessa. Koululaisten ja henkilökunnan sitouttaminen yhteisöön osallistumalla hankkeen suunnitteluun tuo hankkeeseen uusia näkökulmia. Tämä vuoropuhelu on välttämätöntä nuorten ja meidän kouluja suunnittelevien, varsin keski-ikäisten suunnittelijoiden välillä monipuolistamaan käsitystä hyvästä, nuorisolle tarkoitetusta tilasta. Sitouttamalla oppilaat kouluyhteisöönsä voidaan toimia syrjäytymistä, koulukiusaamista ja –väkivaltaa vastaan. Tilojen rikkominen ja järjetön sotkeminenkin on vähentynyt kohteissa, joissa nuoret viihtyvät ja ovat sitoutuneet koko yhteisön kehittämiseen. Tutkimusten mukaan suomalaiset koululaiset eivät viihdy kovinkaan hyvin koulussa verrattaessa eurooppalaisiin koululaisiin. Amerikkalaisista vanhemmista koulurakennuksemme tuntuvat paratiisilta, koska meillä ei tarvita aseellisia vartijoita normaalia päivätyötä ohjaamaan, ei metallin- tai aseenpaljastimia pääovelle oppilaita tarkistamaan eikä meillä lapsia kidnapata koulujen ulkopuolelta. Näistä ”paratiisitavoitteista” ei kannata tinkiä, vaan pyrkiä edistämään niitä jatkossakin.

Uusimpia kouluideoita

Meillä Suomessa toimii etäopiskeluun pohjautuvia, eri tasoista opetusta antavia oppilaitoksia. Niissä sovelletaan pääsääntöisesti perinteisiä menetelmiä, mutta todellisen virtuaalikoulun malliakin ollaan kehittelemässä peruskoulun tarpeisiin. Syrjäseuduilla ja kelirikon vaivaamilla alueilla koulurakennukseton ja koulumatkaton koulu tuntuu hyvältä ja tasa-arvoiselta sovellutukselta. Uno Cygnaeuskin varmasti hyväksyisi tällaisen koulurakennuksettoman koulun, vaikkei lapsia saataisikaan tällaisessa tilanteessa siirretyksi ”kirkon ja vanhempien vallasta yhteiskunnan valvontaan”, erilliseen koulurakennukseen.